Sukellus Ankkalammen cup-huumaan

Rankat Ankat ja Viikingit. Siinä kaksi salibandyseuraa, jotka kohtaavat Suomen cupin puolivälierässä. Kotijoukkue pelaa kolmosessa. Vieraat ovat kestomenestyjiä kotimaassa ja kansainvälisesti. He ovat huikeita maailmantähtiä -ja mestareitakin. Mutta tästä erilaisissa cupeissa on kysymys. Lähdetään pelaamaan erilaisia joukkueita vastaan. Toivotaan salaa liigajoukkuetta vastustajaksi. Unelmoidaan tarunhohtoisen kirjainyhdistelmän kohtaamisesta. Ja kotiaskissa. Muunlaiset asetelmat haiskahtavat pettymyksiltä. 

Juuri tästä on Suomen cup tehty. Isoista tarinoista. Huikeista ottelutapahtumista. Mitään erityistä ei ole siinä, että SSV voittaa ottelun ja tiputtaa Ankat jatkosta. Se, että Linnanmaan halli tulee olemaan ääriään myöten täynnä, ei myöskään ole mitenkään yllättävää. Yllättävää on se, että SSV todella asettuu pelaamaan oululaista kolmosdivarijoukkuetta vastaan. Tällaista ei vain yksinkertaisesti tapahtu edes jokaisella vuosikymmenellä.  Kyse on päräyttävän ainutlaatuisesta jutusta! On kyse lajikulttuurin kannalta äärimmäisen hienosta tapahtumasta. Tällainen tapaus herättää uneliaimmatkin laji-ihmiset. Nyt on loistava tilaisuus raahata kaikki ystävät ja kylänmiehet paikan päälle, ja esitellä ylpeänä omaa lajia. Luvassa on pomminvarmasti hieno ottelutapahtuma monessa suhteessa. Sen takaavat loistavat joukkueet ja tapahtuman järjestäjä.

Kotijoukkueen nokkamies Jani Laukon suurin haaste juuri näillä viikoilla on pysyä verkkahousuissaan.    Työpöydältä löytyy huikea pino kaikenlaista järjestettävää tapahtuman onnistumiseksi. Kaikkeen mies hyppää lapsekasta intoa hehkuen. Se kantaa jatkossakin. Vielä vuosien päästä. Huhujen mukaan hän suunnitellut polkevansa sisäänpääsymaksun jopa kahteen euroon. Ankat ei halua rahastaa. Se on harvinaista nykyään. Oikea hinta lienee kuitenkin viiden euron tuntumassa. Se kertoo lopulta terveestä itsetunnosta ja vieraiden kunnioittamisesta. Onhan pirtissä sentään SSV. Laukon tuntien ei olisi yllättävää, että ottelun kynnyksellä kuultaisiin Maamme-laulu. Joko herran itsensä tai Kurren tulkitsemana.

Ankkapelaajat saavat makustella viikon päivät tulevaa ottelua. Nyt on juhlan aika. Oulun seudun synkässä marraskuussa ei yksinkertaisesti ole sellaista tapahtumaa tai asiaa, joka saisi Ankan nyt vihaiseksi, masentuneeksi tai apeaksi. Se on mahdotonta. Sisäinen pelaaja hymyilee uskomattoman leveään hymyä. Sitä samaa hymyä kuin sinä päivänä, jolloin pieni poika sai käteensä ensimmäisen salibandymailan tai pääsi pelikentälle mukaan isojen poikien karkeloihin. Asiaskaspalvelutyössä hankalinkaan kuluttaja ei osaa letkautuksillaan pilata ankkapelaajan päivää. Päinvastoin. Pelaajan sisäinen hymy tarttuu työkavereihin, jotka esittävät tiukan kysymyspatterin mahdollisesta suuresta elämänmuutoksesta; onkohan tuo onneton rakastanut!?

Rakkaus salibandyyn ja pelaamisen riemuun on todella katossaan Linnanmaalla, kun pelaajat kokoontuvat paikalle valmistautumaan yhteen pelaajauransa merkittävimpään tapahtumaan. Jokainen haluaa tuolloin olla se ensimmäinen sankari, joka niistää pallon maailmanmestarimaalivahti Henri Toivoniemen selän taakse. Toisessa päässä Ari-Matti Leino saa nauttia Juho Järvisen ja Harri Forstenin maalitenkopaikkojen nollaamisesta. Vastustajien megatähdet innostavat ankkapelaajat pelamaan uransa parhaan pelin.

Omaa kieltään innostuksesta kertoo myös se, että lauman ykköstykki Matias Luokkanen siirsi Kaukoidän reissuaan muutamalla päivällä päästäkseen pelaamaan. Kenties vain yksi vastustaja saattoi vaikuttaa näin merkittävän päätöksen tekemiseen. Se maksoi maaliruiskulle pari hunttia. Oikea käsi alhaalla laukova rankkarispesialistin tulee saada euronsa takaisin sisäänpääsykassasta. Salintäyteinen ja äänekkäästi omiaan kannustava yleisö puolestaan rukoilee kyynärpäät ristissä, että Ankoille tuomittaisiin rankkari. On nimittäin pomminvarmaa, että Luokkanen niistää pallon uuniin. Hän tekee sen sillä samalla tutulla harhautuksella, jolla hän uunotti kahdeksan kertaa peräkkäin vastustajan maalivahdit yksi toisensa jälkeen, ennen kuin pelit loppuivat sen kauden osalta. Melkein täydestä juoksusta lähtevä oulunsalolainen ilmaveivikin nostaisi hurmoksen ennen kokemattomiin sfääreihin. Se todella kruunaisi koko cup-huuman hienolla tavalla.

Kaiken hullaantumisen keskellä on äärimmäisen mielenkiintoista pohtia ja tulla paikan päälle toteamaan, kuinka lujille Ankat osaakaan SSV:n laittaa. Pystyykö Oulun Luistinseura viikkoa myöhemmin samaan, on kysymys, jonka silkka olemassaolo kertoo valtavasti ankkapelaajien tasosta. On viimein tullut maailman parhain sauma mitata poikien pelillinen osaaminen niin joukkueena kuin yksilöinäkin.

Antakaa palaa!

Suomen cupin puolivälierä, SSRA-SSV Linnanmaan liikuntahallilla sunnuntaina 11.11. kello 17.30!

Kantin otteluennakko:

SSRA on saavuttanut kauden päätavoitteensa. Nousu kakkoseen ei tule olemaan joukkueelle minkäänlainen haaste. Siksi tähän peliin ladataan kaikki. SSV:n kiusaamiseen joukkueella on pienet saumat. Joukkueessa on muutama mies, jotka voisivat pelata liigatasolla. Loput huoletta divarissa.

Jos SSV lennättää Ouluun kakkosmiehistönsä, voidaan nähdä jymy-yllätys. Ykkösmiehistön kaatamiseen Ankkojen eväät eivät tietystikään riitä, vaikka yhdessä ottelussa periaatteessa kaiken pitäisi olla mahdollista.  Vaikka taktiikan ohuus ja pelaamisen arvaamattomuus sekoittaakin vielä kakkosdivarijoukkeuidenkin peliä, niin maailmanhuippuja vastaan se ei enää riitä. Taktisen osaamisen puute on, muiden erojen lisäksi,  lopulta suurin ero, joka joukkeiden välillä on. Ja niin tietysti pitääkin olla.